lauantai 31. joulukuuta 2016

10 000 vierailua, kiitos lukijoille!


                                                                                                                                                                                                                                                                       


Moi taas!

Joulu hurahti äkkiä perheen parissa jouluruuista ja kiireettömyydestä nauttien.
 Erityisen kivaa oli lukea satuja veljen lapsille. Pian huomasin, että 10 000 vierailun raja oli täyttynyt!
Suuri kiitos kaikille lukijoille! Te teitte tästä mahdollista,olen ylpeä!
 Kiitokset myös Saaralle, blogini kääntäjälle.


Tästä matkailuvuodesta voisin sanoa, että Välimeren -risteily oli kokemisen arvoinen puutteista huolimatta. Laivan ruoka oli hyvää, viihde myös! Musiikkiohjelmat, elokuvat, taidehuutokauppa shamppanjan kera.. Lähtisin risteilyille uudestaankin, tosin hiukan uudemmalle ja suuremmalle laivalle. Eniten kiinnostaisi uusin Harmony of the seas, esteetöntä karusellia olisi kiva kokeilla ja uudempi laiva on tietysti hienompi.




                      

 Ensi vuoden suunnitelmista senverran, että odotan jo tammikuun matkamessuja ja  maaliskuussa lähden  Teneriffalle viikoksi. Heinäkuussa odottaa Metsolat-kesäteatteri Mikkelissä, se on varmasti yksi vuoden kohokohdista. Oikein ihanaa ja elämyksellistä matkailuvuotta 2017 kaikille lukijoilleni! Kuva kopioitu Matka-agenttien sivuilta.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!/ Merry Christmas!



Kolme yötä jouluun, ei tartte mennä kouluun. Tehtävätki tehty on, on joulun aika. Opparihommat oottaa saa, alkaa joulutaika!
Sain keskeneräisen, pitkään roikkuneen koulutehtävän valmiiksi tiistaina, mahtavaa! On niin paljon rennompi olo, kun oon saanu hommat tehtyä. Joulumieli- ja tunnelma syntyy tyytyväisyydestä, siitä kaikki alkaa.

Vietän jouluaaton ja joulupäivän perheeni kanssa Hämeenlinnassa. Isoveljeni perhe tulee viettämään aattoa Hämeenlinnaan. Kiva nähdä heitäkin pitkästä aikaa! Ja vanhempia myös.


 Lähtisinkö jouluksi etelään? Voisihan sitä joskus ehkä kokeilla, mutta ei ihan lähivuosina. Haluan nähdä veljeni lapsia ja perhettäni, näemme liian harvoin. Myös avustajan saaminen jouluaatoksi voi olla vaikeaa, koska Soilella ja Tuulalla on lapsia ja lastenlapsia, he haluavat viettää todennäköisesti viettää joulun heidän kanssaan. Ja omat vanhempani vastustaisivat ajatusta varmasti, joulu on perhejuhla.



Äitin siskon tuoma pikkujoulukuusi




  





Yksi kiva vaihtoehto perhejoulun viettoon voisi olla nokian invalidien lomakoti Alisniemi. Olen ollut siellä monta kertaa Tampereen Kynnyksen pikkujouluissa. Se huokuu joulutunnelmaa.


Pikkujoulupaketti Millalle

Pikkujoulukaraoke Alisniemessä

 Ihana Alisniemi! Ihanat löylyt saunassa ja tarjoilut! Saunoin usein puutarhatuolissa, hyvin onnistui ilman suihkutuolia! Ja ihanan ahkerat Tampereen kynnysläiset, kiitos teille kivoista pikkujouluista, vieläkin lämmöllä muistelen!  Alisniemestä löydätte lisätietoa osoitteesta, www.alisniemi.com
                             

torstai 15. joulukuuta 2016

Lisää joustavuutta ja palvelua kotimaan matkailuun/ More flexibility and service to domestic travelling


Kotimaan matkailuun kehittämiseen tarvitaan joustavuutta ja palveluhalua. Hukkasin vahingossa hotellin tutustumislahjakortin, jonka sain kesätapahtumasta. Tänään päätin soitti Tampere Scandic City-hotelliin ja kysyin onnistuisko varaus ilman lahjakorttia. Muistin nettivarauskoodin, joka kortissa oli. Kysyin, voinko varata huoneen pelkällä koodilla. -Ei käy,  Ei se mikää lahjakortti ollu vaan alennuslipuke, oli  vastaus.  Toivottavasti se vielä jostain löytyy,vastaaottovirkailija totesi lopuksi ystävällisesti. Silti ihmettelen hänen käytöstään. Hän ei kertonut muista eikä toivottanut tervetulleeksi etukäteen. Hän ei myöskään ehdottanut mitään ratkaisua asiaan.


Developing domestic travelling and services require more flexibility and willingness to serve. I accidently lost a welcome voucher of a hotel which I got from a summer event. Today I called the Tampere Scandic City-hotel to ask if I could make a reservation without the voucher, as I remembered the code that the voucher had. -no, it wasn’t a free voucher it was a discount voucher, they responded. I hope you’ll find it, the receptionist friendly said. Still I wonder her behaviour though. She didn’t mention other offers or welcome me as a guest. She didn’t offer any solution either.
 
Hän olisi voinut esittää asiansa ystävällisemmin ja myöntää lahjakorttiin lisää käyttöaikaa tai keskustella hotellinjohtajan kanssa tilanteesta. Kerroin hänelle, että nyt jää hotelliyö ja lahjakortti käyttämättä, ei mitään reaktiota. Minulle jäi hämmentynyt olo ja hän menetti 66 euroa ja asiakkaan.



She could’ve been friendlier and give more time to use the voucher or maybe talk to her manager about it. I told her I won’t be using the hotel night or the voucher now, no reaction what so ever. I was left feeling confused and they lost 66 euros as well as a client.


Ymmärrän, että sääntöjä pitää noudattaa mutta voisko välillä joustaa? Tälläkö tavalla Suomen palvelukulttuuri ja maamme matkailu kehittyy? Matkailutulot helpottaisivat Suomen tiukkaa taloustilannetta, mutta tuskimpa ne tiukilla säännöillä lisääntyvät.
Asiakkaan pitäisi aina tuntea itsensä tervetulleeksi. nyt ei tuntunut siltä. Jäi huono fiilis. Olen harmissani, koska oletin, että asiat järjestyvät neuvottelemalla ja juttelemalla. Mutta se vaatii yhteistyötä ja kykyä etsiä ratkaisuja yhdessä. Lahjakorttien ja alennuskuponkien väärinkäyttäjiä on aina, mutta onko oikein, että nipotetaan turhasta muutaman hölmön takia?


I understand that rules are there for a reason but couldn’t they cut us some slack sometimes?  Is this the way our service culture and tourism will improve? The tourism income would ease the tight economy in Finland but I don’t think it will happen with such tight rules. A costumer should feel welcome, I didn’t. I felt bad. I’m annoyed, because I thought things could be sorted out by negotiation and discussion. But it takes cooperation and ability to find solutions together. There will always be people to misuse vouchers but is it okay to nit-pick due to few idiots?
 

Scandic voisi ottaa mallia vaikkapa pienistä matkailuyrityksistä jossa asiakkaan viihtymiseksi tehdään kaikki mitä voidaan. Saman olen huomannut Teneriffalla ja Toscanassa sekä Abba-museossa Tukholmassa. Palvelun tulis toimia asiakkaan, ei järjestelmän ehdoilla.

 Scandic could follow the example of small tourist companies, who do everything possible to please the customer. I’ve noticed this in Tenerife and Tuscany as well as at the Abba-museum in Stockholm. The service should be in terms of the customer not the system.