perjantai 27. lokakuuta 2017

Reissuviikon kustannukset


Moi! Lupasin teille, että puhun matkaviikkoni kustannuksista. Köpiksen lennot ja hotellin varasin Ebookersilta 28.7. Löysin tarjouksen, jossa kahden hengen lennot ja majoitus kahdeksi yöksi maksoivat yhteensä 464 euroa. Kööpenhaminan 24h -metrolipun hintaa en muista, huonepalvelun ruuat  perjantaina maksoivat noin 16-22 e  per henkilö. Lauantain aamupala maksoi suurinpiirtein 16-18 e minulta ja saman verran Tuulalta. Sunnuntain aamupalatarvikkeet ostimme kaupasta. Niiden hintaa en enää muista.










Tukholman matkakustannuksiin vaikutti paljon se, että maksoin itse lennot, koulu hostellin ja kolmen päivän matkakortin, jolla saimme liikkua julkisilla rajattomasti. Lennot maksoivat  172 euroa per suunta ja henkilö eli noin 380 e kahdelle hengelle. Interhostelllin majoitushinnat löytyvät hostellin sivuilta. Googlatkaa Interhostel Tukholma, jos kiinnostaa.


Ruokailuja varten ostimme viikon ruoat Åhlensilta. Se on iso esteetön tavaratalo, siellä hyvät valikoimat. Iso  pastapussi maksoi tarjouksessa 5-7 kruunua, siitä saimme monta lounasta ja päivällistä. Matkoilla voi säästää ruokakuluissa paljon, kun tekee osan ruuista itse. Esimerkiksi pastat ovat helppoja ja nopeita, niitä pystyy helposti myös muuntelemaan.


Välillä voi tietysti mennä ulos syömään, käydä kahvilassa tai siiderillä. Kävin keskiviikko-iltana Tukholmassa syömässä Pong-Bufeessa syömässä ihania thaimaalaisia herkkuja.















Loppuun vielä erään taksikuskin lausahdus: Kun kotona vähän pihistelee, voi reissussa ottaa rennommin.













perjantai 20. lokakuuta 2017

Hostellielämän plussat ja miinukset


Moi! Kuten jo aikaisemmin tämän blogin Facebook-sivulla sanoin, on hostellielämässä plussia ja miinuksia, enemmän miinuksia, ainakin Tukholman Interhostellissa. Yövyin siellä neljä yötä, 9.-13.10 maanantaista perjantaihin. Plussaa oli ruokien jakaminen ja yhdessäolo muiden humakkilaisten kanssa, opiskelijoiden ja lehtoreiden. Yhtenä iltana katsoimme esimerkiksi Kummelin ruotsinkielisen Musavisa-sketsin ja Hundkarusellen-sketsin yhdessä. Minulla oli tosi hauskaa.Ilmapiiri ja yleistunnelma oli tosi hyvä koko matkan ajan. Juttelimme myös suomenruotsin ja riikinruotsin eroista. Kaikki auttoivat toisiaan, tyhmiä kysymyksiä ei ollut. Matkan loppuminen tuntui hiukan haikealta.

Miinuspuolia oli esteellisyys, huono sänky, jatkuva kova meteli ja oman rauhan puute. Viime postauksen hostellikuvasta näitte, kuinka ahdas Interhostellin  huone oli. Sinne meneminen oli hankalaa. En halunnut päiväunille, koska sänky oli niin surkea. Yhteistilassa telkkari pauhasi jatkuvasti aika kovalla. Huomautin kyllä asiasta, mutta kukaan ei reagoinut. Nukuin joka yö korvatulppien kanssa, koska meteli oli niin kova. Vessa oli yhteiskäytössä, sen lattia oli usein todella epäsiisti. Kaikki asiakkaat eivät halunneet siivota jälkiään.


Ymmärrän sen, että opintomatkan majoituksen on oltava mahdollisimman halpa. Meille oli kuitenkin luvattu hostellista esteetön huone, joka kuitenkin osoittautui esteelliseksi, ainakin sähkärillä liikkuvalle. Manuaalituolilla siellä olisi ehkä pärjännyt vähän paremmin.

Laitan nyt huoneen kuvan vielä tähänkin, siltä varalta että kaikki eivät ole lukeneet edellistä tekstiäni.










Olisin myös toivonut perussiisteyttä ja muilta asiakkailta toisten huomioonottamista.
Näin hostelli olisi kaikille viihtyisämpi. Itse jaksoin olla siellä neljä yötä, en yhtään enempää.
Ilmeisesti yksi pistorasia oli rikki, koska sähkäri ei latautunut kunnolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Jouduin jättämään taidemuseovierailun väliin. Seuraavana päivänä latasimme sitä eri pistorasiassa, onneksi asia korjaantui.


Keskiviikkona kävimme historiallisessa etnografisessa museossa, josta löytyi erilaisia teema-alueita, Esimerkiksi afrikkalainen. japanilainen ja arktinen, ja myös  museodisco.






Ilta oli vapaa, joten söimme thaimaalaisia herkkuja Pong Bufeessa ja shoppailimme uusia vaatteita.
Ruoka on aivan ihanaa, noutopöydästä saa syödä niin paljon kuin jaksaa, suosittelen!













Loppuun vielä yksi vinkki: Kokemukseni mukaan invahuoneita löytyy parhaiten kolmen, neljän ja viiden tähden hotelleista. Jos aiotte yöpyä hostellissa, selvittäkää esteettömyys tarkkaan ja katsokaa valokuvia huoneista ennen majoittumista. Kaikki ei aina ole välttämättä sitä, miltä näyttää.




Linkki Youtube-videoon, pahoittelen huonoa kuvanlaatua:: https://www.youtube.com/watch?v=r_







maanantai 16. lokakuuta 2017

Kööpenhaminasta Tukholmaan..


Kaksi päivää Kööpenhaminassa meni todella nopeasti. Bella Sky oli ihana hotelli, siellä olisin voinut olla vielä pari yötä. www.bellasky.dk.

Sääkin oli sunnuntaina huomattavasti aurinkoisempi ja poutaisempi. Olin kuitenkin tehnyt hotellivarauksen vain pariksi yöksi, joten oli lähdettävä. Opintomatkakin alkaisi maanantaina. Ainoa huono puoli oli korkea hintataso. Kaikki oli yhtä kallista kuin Suomessa, hotelli oli kehittänyt aamupalasta bisnesidean. Se maksoi noin 15-18 euroa per henkilö. Tivoli oli nyt kiinni, joten siellä käyminen jäi seuraavaan kertaan. Siellä on lokakuussa suppeammat aukioloajat.

Viiden aikaan lähdimme esteettömällä Shuttle- bussilla kohti lentokenttää. Jo bussimatkalla vähän jännitti, miten jaksaisin seuraavana päivänä herätä neljältä aamulennolle? Tuulakin sanoi:- Ei mua haittaa jos illalla menee myöhään, mut aikainen aamuherätys tuntuu tuskaselta. Menisikö odotetun opintomatkan ensimmäinen päivä puolinukuksissa? Onko hostellimme varmasti esteetön, kuten minulle ja Humakin lehtoreille oli luvattu?  Sunnuntai-iltana menin joskus yhden maissa sänkyyn. Tuntui että kännykkä herätti ennen kuin olin kunnolla nukahtanut. Karmea herätys!!

Lähdimme lentokentälle kymmentä vaille viisi aamuyöllä. Lento kesti vain 40 minuuttia. Arlandan kentällä palvelu pelasi taksin tilausta lukuunottamatta. Se oli vaikeaa, koska soitettuani kahteen invataksinumeroon minulta kysyttiin ensin Ruotsin taksikorttia. Sitten pyysin lipputoimistosta jonkun työntekijän auttamaan. Tilauksen jälkeen odotimme ainakin 40 minuuttia. Taksimatka hostellille maksoi 225 kruunua eli noin 25 euroa. Interhostellin oven edessä oli luiska, ja yhteistila oli iso.
Huoneemme oli niin ahdas, että mahduin vaan peruuttamaan siellä, kääntymisestä ei puhettakaan.
Joka kerta sisälle mennessäni jännitin, lähtevätkö ovenkarmit mukaani.







maanantai 9. lokakuuta 2017

Viikonloppu kööpenhaminassa

Moikka taas! Lähdin aamulennolla ja olin perillä noin 8.15. Lentokentällä odottelimme taksia noin 20 minuuttia ja sitten mentiin Bella sky hotelliin. Se on tosi hieno neljän tähden hotelli köpiksen keskustassa. Ainoa ongelma huoneeseen siirtymisessä oli se, että sinne piti mennä kahdella hissillä. Ensin yhdellä ykköskerrokseen ja toisella viidenteentoista. Huone oli kuitenkin hieno ja tilava.

Sinne tultuamme olimme molemmat aika väsyneitä. Meinasin nukahtaa jo koneeseen, koska olin herännyt  neljän aikaan aamulla. Teen juominen piristi vähän. Emme jaksaneet lähteä kauppaan tai ravintolaan, onneksi hotellissa oli huonepalvelu. Tilasin sienipastan ja Tuula otti hampurilaisen.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi,  kumpikaan ei jäänyt nälkäiseksi.








Ruokailun jälkeen menimme tutkimaan lähiympäristöä ja ulkoilemaan. Päivä oli tuulinen, mutta ei satanut. Takki oli kuitenkin tarpeellinen. Pääsin ihan mukavasti liikkumaan sähkärillä, katukynnyksiä oli, mutta myös madalluksia löytyi hyvin. Ostimme metrokortit vuorokaudeksi. Päätin, että lauantaiksi menisimme kiertelemään Nyhavenille. Se kiinnosti minua aika paljon siksi, että Juha Vainio mainitsee sen laulussaan Ei ole Kööpenhamina kuin ennen. Laulussa hän muistelee nostalgisesti nuorena tehtyjä Köpiksen-reissuja ja palaa sinne vanhempana uudelleen, todeten että moni asia on muuttunut niistä ajoista. 


Valitettavasti lauantai oli tosi kylmä, oli kova tuuli ja kaatosade. Nyhaven on viihtyisä, mutta kyllähän sää hiukan latisti tunnelmaa. Monet siellä olevat kahvilat ja ravintolat ovat ulkokahviloita.
Kylmyys tuntui vilteistä huolimatta. Onneksi pääsimme käynnin jälkeen hotellin lämpimään suihkuun.

Hotellin aulabaarissa tee tarjoiltiin isolta, hienolta pannulta. Siinä oli varmaan puoli litraa teetä.






Jos tilaatte Smörrebrödiä, tilatkaa kerralla useampi. Leivät ovat pieniä, alkupalan kokoisia. 
 Vaikka tilasimme lisukkeeksi ranskalaiset, silti jäi nälkä.






 Hinta on noin 13-15 e kappale. Ja itse sain omani ilman leipää, kun sanoin, ei sipulia.


Junnu-fanin lempikohde on Nyhavenin alue. Junnu teki siitä laulunkin, Ei ole Kööpenhamina kuin ennen, jossa hän muistelee nuoruutensa Köpis-reissuja.







sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Reissuviikko lähestyy


Moi! Ens perjantaina ois sitten lähtö Kööpenhaminaan viikonloppulomalle ja sitten Tukholmaan opintomatkalle. Ihanaa ihanaa! Köpikses meen Tivoliin ja vietän laatuaikaa Tuulan kanssa.
Majoitun Marriott Bella Sky -hotellissa ja käy ainakin Tivolissa Nyhavenin satama-alueella.
Tietysti myös syön hyvin,ja nautin reissusta. Sunnuntai-iltana kl 22.50 käyn pikaisesti kotona ja heti maanantaiaamuna jatkan matkaa Tukholmaan.

Opintomatkamme alkaa maanantaina kl 12 ja päättyy perjantaina samaan aikaan. Käymme ainakin Ruotsinsuomalaisten liitossa ja Tukholman yliopistossa sekä Kulturhusetilla. Itse ehdotin vierailukohteeksi kulttuuripainotteista Toimintakeskus Unikaa, toivottavasti saamme sovittua vierailun sinnekin. Voi olla, että käyn myös Abba museossa toisen kerran, sekin sopii kyllä! Ja ehkä Tukholman jazzfestivaaleillakin!


Alla muutama kuva Abba -museosta!









Toivon myös, että lentomme on sunnuntai-iltana ajoissa Helsingissä, jotta ehtisimme molemmat nukkua muutaman tunnin. Se olisi tärkeää, koska haluaisin olla pirteänä opintomatkalla ja osallistua ohjelmaan mahdollisimman paljon. Majoitumme esteettömässä hostellissa, jonka nimi on Interhostellet. Humak maksaa majoituksen, lennot ja ruokailut kustannan itse.



Varatessani Köpiksen-matkaa en vielä tiennyt opintomatkasta ja pääsystäni sinne, enkä osannut silloin varautua siihen, että molemmat matkat olisivat peräkkäin. No, saanpahan tehokkaampaa hoitoa krooniseen matkakuumeseen, eihän yksi viikonloppu riitä mihinkään.

Kaikkien opiskelijoiden kannatttaa hyödyntää koulunsa tarjoamat mahdollisuudet opintomatkoihin ja opiskelijavaihtoihin. Ne ovat yleensä edullisia matkoja, tässäkin opintomatkassa lennot maksavat kahdelta hengeltä vajaa 400 €. Lisäksi tulevat tietysti ruoat, mahdolliset matkakortit yms. Silti opintomatka on usein huomattavasti halvempi kuin esimerkiksi matkatoimistosta varattu pakettimatka, koska opintomatkaan on yleensä saatu  ulkopuolista rahoitusta
Samalla kertyy opintopisteitä ja oppii paljon enemmän kuin koulussa.